Pyöriikö mielessäsi usein ideoita, mitä kunnassa voisi tehdä toisin ja missä olisi parannettavaa. Kukaan ei vaan tajua niitä toteuttaa tai asiat toteutetaan juuri niin miten ei saisi?
Tämä oli yksi asia mikä sai itseni kiinnostumaan kuntapolitiikasta. Vihti kuntana on paikka mihin Espoon jälkeen juureni juurrutin ja tänne jään. Miksen siis samalla vaikuttaisi oman asuinkuntani tulevaisuuteen.
Vaikuttaa voi aina, mutta mitä kauempana tuosta pöydästä olet, sen heikompi on mahdollisuus. Parhaiten vaikuttaa voit aina, kun istut siellä missä päätökset tehdään.
Tulen kertomaan vielä tarkemmin tulevaisuudessa mitä kehitettävää kunnassa mielestäni on, asiat liittyvät pitkälti kylien kehitykseen, lasten turvallisuuteen, harrastemahdollisuuksien kehittämiseen ja hyvään ja järkevään taloudenpitoon kestävällä pohjalla.
Sitä ennen palataan kuitenkin tulevaan viikonloppuun ja tarkemmin ottaen sunnuntaihin.
Päättämään pääset monella tasolla.
Voit liittyä paikallisyhdistykseen. Tämä takaa sinulle jo vaikutusmahdollisuuden yhdistyksen sisällä ja takaa sinulle sen, että olet ensimmäisten joukossa joka kuulee mitä on tapahtumassa. Tämä ei vaadi sinulta kun hieman aktiivisuutta ja mielenkiintoa.
Yhdistysjäsenyyden jälkeen seuraava askel on kuntavaaliehdokkuus. Tulet valituksi kunnanvaltuutetuksi tai varalle on kuitenkin varma, että pääset jo sanomaan sanasi ja sitä kuuntelee muutkin.
Kuntapolitiikassa näkemyserot tuntuvat olevan pienempiä mitä valtakunnan politiikassa, joten keskustelu pysyy asialinjalla ja työ on mukavaa ja antoisaa. Päätökset eivät ole nopeita ja niitä hiotaan hartaasti kasaan. Välillä asiat tuntuvat vievän ikuisuuksia, mutta lopulta voit katsoa jotain kohtaa kunnasta ja miettiä tyytyväisenä mielessäsi, että olin mukana tuota toteuttamassa.
Itse olen vasta yhden kauden ollut aktiivisemmin mukana ja olen pitänyt siitä mitä olen oppinut ja nähnyt. Joten olen ehdolla myös tulevissa vaaleissa. Mitä ehdokkaisiin tulee, niin meitä ei ole ikinä liikaa.
Seuraavana sunnuntaina 1.11. klo 15-18 Nummelan torilla kokoontuu Perussuomalaisten puolueen johtoa ja kansanedustajia enemmän mitä koskaan.
- Puoluesihteeri Simo Grönroos
- 1.varapuheenjohtaja Riikka Purra
- 2.varapuheenjohtaja Arja Juvonen
- kansanedustaja Leena Meri
- kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo
Otamme hakemuksia kuntavaaliehdokkuuksista vastaan ja paikalla olevat konkarit vastaavat kysymyksiin toiminnasta tai mikä mieltä ikinä askarruttaakaan.
Käytä tämä tilaisuus hyväksi ja tule torille. Me perussuomalaiset olemme torikansaa. Viihdymme siellä missä ihmiset ovat, koska meillä ei ole mitään hävettävää. Tehdään sinustakin Kuntavaaliehdokas sunnuntaina.
-Samppa Granlund