Lohjan Perussuomalaiset järjestivät 22.5-22 poikkeuksellisen mopomiitti tapahtuman. Tapahtumassa oli tarjolla hernekeittoa, ajo-opastusta nuorille ja vähän iäkkäämmillekkin kuskeille. Tapahtumaan osallistui kaksi kansanedustajaa Sebastian Tynkkynen ja Ari Koponen. Molemmat keräsivätkin ympärilleen kymmeniä nuoria juttelemaan nuorisoa koskevista asioista.
Yksi asia mikä nousi nuorten puheissa esille oli se, että nuorille on liian vähän tapahtumia. On siis selvää, että vastaavia tapahtumia kannattaa järjestää jatkossakin. Paikalla kaiken kaikkiaan kävi varmasti lähemmäs sata nuorta ja vanhempaa mopoilijaa. Päiväkin suosi hienosti ulkona olemista. Paikalle oli saapunut jopa Vihdistä asti mopoilijoita.