Liikkumattomuus on uhka terveydelle ja maanpuolustuksellemme

Maanpuolustustaitoja tulee lisätä ja Vihtiin avata ampumarata Nuorten liikkuminen on kovassa laskussa ja asia huolettaa minua kovasti. Osa nuorista ei välttämättä liiku vapaa-ajallaan ollenkaan vaan lähes kaikki aika menee joko tietokoneella tai puhelimen parissa tai muutoin pelaillessa, katsoessa telkkaria. Päälle kun lisätää epäsäännöllinen ruokailu, roskaruoka ja heikko uni on suunta on vähintäänkin huolestuttava. Mikäli sama … Lue lisää

Opetus ja oppirauhan palautus kouluihin & kodin yhteistyö mukaan jo päiväkodista lähtien

Tilanne kouluissa on kestämätön. Oppilailla ei ole rauhaa oppia eikä opettajilla opettaa. Erityisluokissa opettajat joutuvat työssään pelkäämään väkivaltaa niin henkistä kuin fyysistäkin. Iso osa päivästä kuluu erilaisten ”tulipalojen” sammutteluun ja selvittelytyöhön. Opettajat ja ohjaajat uupuvat työssään eikä se ole ihme. Mikäli asiaa ei pikaisesti korjata saattaa koulumaailmaa uhata työvoimapula. Epäonnistuneesta inkluusiosta on luovuttava ja erityisluokat … Lue lisää

Vihdin Perussuomalaisten hallitusmuutokset

Välillä kausien välissäkin muutosta tapahtuu ja eilen 28.4.2023 päivitimme hallituksen kokoonpanoa. Hallitusmuutokset rakentuivat seuraavasti. Puolitoista kautta istunut puheenjohtajamme Noora Jussila jätti paikkansa jälkikasvunsa urheilumenestyksen johdosta ja tilalle kokouksessa valittiin entinen varapuheenjohtaja Vesa Honkavaara. Samalla varapuheenjohtajan paikan täytti Niina Granlund. Hallituspaikkoja täydennettiin Hallituksesta eroamisen vuoksi kahdella henkilöllä. Vihdin Perussuomalaisten hallitukseen nousi Vesa Karvonen ja Niina Granlund. … Lue lisää

Pyydämme anteeksi kaikilta omaishoitajilta

Päätökset eivät aina mene kuten päätetään ja sovitaan. Taustoitan asiaa hieman. 7.3.2023 elinvoimalautakunta kokoontui Vihdissä. Asialistalla oli kaksi liputuspyyntöä. Toinen omaishoitajille, toinen pridelle. Molemmat tärkeitä asioita. Toinen toisille ja toinen toisille. Asiakohdat herättivät paljon keskustelua mitä käytiin hyvässä hengessä. Kuten kuntapäättäjien kuuluukin, niin tasavertainen kohtelu on varmistettava aina päätöksenteossa. Vaihtoehtoja oli oikeastaan vain kaksi. Hyväksyä … Lue lisää

Vihdin Perussuomalaisten hallitus vuodelle 2023

Vuosi on vaihtunut ja erinomaista uutta vuotta kaikille. Uusivuosi toi tullessaan myös uuden hallituskokoonpanon Vihdin Perussuomalaisille. Alla olevalla kokoonpanolla kohti tulevia eduskuntavaaleja. Tulevista vaaleista tuleekin jännät ja jos tahdot lähteä mukaan tekemään Perussuomalaista politiikkaa tai auttamaan tekemisessä, niin ota yhteyttä rohkeasti meihin.

Veli-Matti Laitinen, valtuustopuhe 26.9.

Päätösesityksessä esitetään hallintosääntöön, että kaavoituspäällikön valitseminen kuuluu kunnanhallitukselle. Tämä sopii aikaisempaan linjaukseen, jossa kunnanhallitus valitsee, niin strategian, kuin elinvoiman kannalta avainasemassa olevat henkilöt, kuten johtavan rakennustarkastajan ja ympäristöpäällikön. Meillähän on ollut suuria haasteita lupapalveluissa. Tärkeimpänä kunnan päätöksenteon alla oleva asia jonka yrittäjät ovat nostaneet kyselyissä, esiin on ollut lupapalveluiden sujuvuus. Myös kuntalaisilta ja yhdistyksiltä tuli … Lue lisää

Vesimaksut nousevat, lue tämä ennen tuomitsemista

Taas oli se aika kaudesta, kun vesimaksukorotukset lyötiin pöytään. Kun olemme kuntalaisen lompakolla, päätöksenteko ei ole helppoa. Helppoa se ei ollut tälläkään kertaa, mutta pakkorako. Avaan kirjoituksessa taustoja ja syitä korotuksille. Vihdin kaksi vedenpuhdistamoa ovat vuosilta 1973-76. Ne alkavat olla remontin edessä. Vaihtoehtona oli rakentaa uudet puhdistamot tai vetää jätevesiputket Espooseen. Kunnanvaltuusto päätyi aiemmin omiin … Lue lisää

Lohjan mopomiitti veti kentälle päristelijöitä Vihdistä asti.

Lohjan Perussuomalaiset järjestivät 22.5-22 poikkeuksellisen mopomiitti tapahtuman. Tapahtumassa oli tarjolla hernekeittoa, ajo-opastusta nuorille ja vähän iäkkäämmillekkin kuskeille. Tapahtumaan osallistui kaksi kansanedustajaa Sebastian Tynkkynen ja Ari Koponen. Molemmat keräsivätkin ympärilleen kymmeniä nuoria juttelemaan nuorisoa koskevista asioista. Yksi asia mikä nousi nuorten puheissa esille oli se, että nuorille on liian vähän tapahtumia. On siis selvää, että vastaavia … Lue lisää

Veli-Matti Laitinen ehdolle Vihdin Perussuomalaisista eduskuntavaaleihin

7.5.2022 Perussuomalaisten Uudenmaanpiiri hyväksyi eduskuntavaaliehdokkaaksi Vihdistä Veli-Matti Laitisen. Veli-Matti, eli tutummin Vellu lähtee kolmatta kertaa eduskuntavaaleihin. Takana on menestys kuntavaaleissa. Nämä vaalit jäivät historiaan Vihdissä eniten ääniä koskaan keränneenä kuntavaaliehdokkaana. Aluevaaleissa läpimeno kovalla äänisaldolla poiki aluevaltuustoryhmän puheenjohtajan paikan ja aluehallituksen varajäsenen paikan. Kunnassa Veli-Matti on toiminut valtuustossa 3 kautta ja toimii nykyisellään kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajana. … Lue lisää

Tiedote aluevaltuuston neuvottelutoimikunnan paikasta

Vihdin Perussuomalainen Veli-Matti Laitinen on nimetty aluevaltuuston neuvottelutoimikunnan toiseksi varapuheenjohtajaksi ajalle 15.3.2022-30.9.2023. Aluevaltuuston neuvottelutoimikunnan tehtävänä on käsitellä aluevaltuuston työskentelyyn liittyviä kysymyksiä ja ajankohtaisia valtuustossa päätettäviä asioita sekä sovittaa valtuustoryhmien näkemyksiä aluevaltuustoon valmisteilla olevien asioiden osalta. Lisäksi neuvottelutoimikunnan tavoitteena on ensimmäisen valtuustokauden aikana tukea aluehallitusta ja seurata seuraavien tavoitteiden toteutumista ja kehittämistä: hyvä palveluiden saatavuus ja … Lue lisää

Maatalouden ahdinko

Viime päivinä on puhuttu paljon maataloustuottajien ahdingosta, eikä syyttä. Kustannuksia kasvattaa rehun, lannoitteiden ja polttoaineiden hinnan nousu. Myöskään viimevuosien sadot eivät ole olleet parhaimmasta päästä. Päivittäistavarakaupan ja maataloustuottajien välisessä neuvotteluissakaan tuottajalle ei ole juuri sanavaltaa. Suomalaista ruokaa arvostetaan sen puhtauden ja laadukkuuden vuoksi, mutta tämä ei valitettavasti näy maataloustuottajien tilipussissa. Ruuan omavaraisuusasteen säilyttäminen korkealla tasolla … Lue lisää

Miksi kaikki tuntuvat kannattavan natoa?

Surullisen usein törmäämme nykyään yksipuoliseen uutisointiin. Usein mediasta usein huomaa, kun jostain asiasta on valittu selkeä kanta. On kyse sitten äänestyksistä, vaaleista, koronasta, Natosta, pakolaisista, Eu:sta. Tässä kohtaa kun henkilö on jo useamman viikon jakanut erääseen paikallisryhmään esimerkiksi Helsingin-sanomien uutisia tänne Natosta. Luoden kuvaa jostain suuremmastakin kannatuksesta. Tämähän on vääristymä mitä pieni Helsingin-sanomien lukija ei … Lue lisää

Vaalikampanjat ovat ohi nyt, te päätätte tuloksen

Sosiaalisia medioita selatessa ei voi välttyä huomaamatta iloisia julkaisuja siitä, kuinka kampanjat ovat nyt ohi. Ehdokkaat ovat antaneet kaikkensa, eikä kellään tunnu riittävän paukkuja enää pidemmälle. Vaalit ovatkin olleet ehdokkaille varmasti raskaat. Osittain ajankohdan, kiireyden ja uusien asioiden vuoksi. Kaikki on ollut uuden oppimista, eikä tietoa ole ollut kaikesta mitenkään helposti saatavilla. Moni asiakin on … Lue lisää

Facebook linjasi Vihdin Perussuomalaiset ry:n yhteisönormien vastaiseksi

Lokakuussa 2021 Facebook poisti Vihdin Perussuomalaisten sivuilta mahdollisuuden lisätä sivulle mitään tai poistaa sieltä mitään. Syyksi sivuston sulkemiselle annettiin yhteisönormien rikkominen. Kertaakaan historian aikana ei rikkomuksia ole ollut, eikä niistä ole varoiteltu. Sivusto on perustettu vuonna 2013. Hyväksyimme tämän, koska myös 21. lokakuuta tehtyyn valitukseen ei ole vastattu mitään. Meidän on pakko mennä eteenpäin koska … Lue lisää

Joukkorahoitushanke toteutui, maauimalaa ei silti tule

”Maauimalan joukkorahoitushanke ylitti tavoitteensa: Pajuniittyyn rakennettaneen kuusiratainen ja 25 metriä pitkä allas.” Kirjoitti luoteis-Uusimaa 2.7.2021. 3.11.2021 kunnanhallitus äänesti hankkeen nurin. Odotettu ja ilolla vastaanotettu hanke kaatui, ainakin tältä osin. Hallituksessa Vihdin perussuomalaiset ehdottivat ja kannattivat, että kunnanhallitus päättäisi myöntää antolainaa Vihdin Jäähalli Oy:lle. Äänestyksessä ehdotus kaatui kuitenkin äänin 6-2. Puolesta äänesti: Laitinen, Haapala vastaan äänesti: … Lue lisää

Miksi media valitsee aina toisen puolen?

Lukuun ottamatta pieniä yksittäisiä tapauksia, niin medialla on aina oma puolensa. Se puoli näkyy huolimatta siitä oliko media julkis- vai yksityisrahoitteinen. Kilpailua ei eri mediatalojen välillä ole. Ehkä noin viimeisen 10-vuotta olen ollut uutisten jonkunlainen suurkuluttaja. Alkuun nielin kaikki koukkuineen päivineen ja askel kerrallaan siirryin kriittisempään suuntaan. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että medioilla on poikkeuksetta … Lue lisää

Noora Jussila Kunnanvaltuutettu ja aluevaaliehdokas

Olen Vihdin Perussuomalaisten ehdokkaana tammikuun aluevaaleissa. On totta, että en ole lääkäri, sairaanhoitaja, sosiaalihenkilö tai muu jolla olisi sosiaali- ja terveysalan koulutusta tai työkokemusta. Miksi sitten lähdin mukaan? Mielestäni ehdokkaina pitää olla muitakin kuin vain sosiaali- ja terveysalan koulutuksen omaavia henkilöitä. Minä työskentelen terveyden ja hyvinvoinnin puolella, olen siis personal trainer. Autan ihmisiä voimaan paremmin … Lue lisää

kiistelty Hurrin tila, Verisuo ja välivarastot

Nuija napsahti Elinvoimalautakunnan kokouksessa ja äänestys päättyi 5-4 sille, että kiistelty Verisuon välivarastointipaikka käsiteltäisiin uudestaan myöhempänä ajankohtana, jos oikeus asian palauttaa käsittelyyn. Mistä on kyse? Kaikkihan alkaa jo vuosikymmenen verran taaempaa, jolloin kunta ja yrittäjä Patrik Sarajuuri kirjoittivat myötävaikutus sopimuksen alueen kehittämisestä. Tällöin kunta suunnitteli alueelle tien ja maanläjitys/ välivarastointipaikan. Vastavuoroisesti kunnan oli määrä saada … Lue lisää

Jätelietteen kuljetukset kunnan päätettäväksi

Uudenmaan jätelautakunnassa on viimein mennyt läpi jä­te­lain 36 §:n mukainen kunnan järjestämä jätteenkuljetus aikaisintaan 26.8.2024 ja viimeistään 1.9.2026. Asiaa on jätelautakunnassa pompoteltu vuodesta 2013 ja nyt se on tullut päätökseen. Vielä 13.4.2021 asia äänestettiin pöydälle jätettäväksi, mutta paukut eivät enää riittäneet jätelain 36 pykälän kumoamiseksi. Vihdin edustaja Jaana Laine on toistuvasti ollut äänestämässä lain käyttöönottoa … Lue lisää

Tavoitteeksi kunnan veroprosentin alentaminen

Vihdin kunnan talouteen on kohdistunut viime vuosina huomattavia säästöpaineita mm. Vihta-tasapainotusohjelman muodossa. Valtion myöntämä koronatuki on puolestaan vain ensiapua heikkoon taloustilanteeseen. Säästäminen esim. henkilöstökuluista lomautusten muodossa tai jopa kokonaisten palveluiden leikkaaminen olisivat ikäviä toimenpiteitä ja niille tuleekin etsiä vaihtoehtoja. Perussuomalaisena kuntavaaliehdokkaana lähden puolueen linjan mukaisesti siitä, että tiukassa taloustilanteessa toissijaisia menoja kuten maahanmuuton kustannuksia on pystyttävä … Lue lisää

Säästöjä ja tehostamista

Säästöjä ja tehostamista on haettu jälleen vaikeasta taloustilanteesta johtuen. Palveluja ei luonnollisesti haluta leikata, eikä lomautuksiin lähteä. Huomattavia säästöjä meillä on mahdollista saada toiminnasta , joka ei kuulu kunnan ydintehtäviin. Olemme saaneet talousjohtajan toimesta laskelmat, jotka osoittavat, että kustannukset pakolaisten vastaanotosta olivat vuonna 2019, 653 128 euroa. Aiemmin ilmoitettu luku samalta vuodelta oli 12 636  euroa positiivinen. … Lue lisää

Valtuustoaloite ratsastus-/hevosreiteistä

Valtuutettumme Terhi Mattila teki 1.6. oheisen valtuustoaloitteen, jonka allekirjoitti 14 muutakin valtuutettua: VALTUUSTOALOITE RATSASTUS-/HEVOSREITISTÖJEN EDISTÄMISESTÄ  Vihdissä käynnistettiin keväällä 2018 silloisen yrityskehittäjän vetämänä ratsastusreitistöjen kartoittaminen ja edistäminen. Hevosalan yrittäjiä ja harrastajia kokoontui tuolloin kunnanvirastolle runsaasti. Tuon tapaamisen piti olla startti, jolle olisi jatkoa luvassa pian. Melko nopeasti tuli kuitenkin viesti, että seuraava tapaaminen siirtyi syksyyn. Sen … Lue lisää

Hyvä, paha ydinvoima

Ilmastonmuutos ei ole ainoa uhkatekijä tulevaisuudessa. Ydinvoimaloiden lisääminen saattaa olla toinen sellainen. Ydinvoimalajätteille pitäisi keksiä UUSIO käyttö. Niin kauan kuin jätteitä suunnitellaan haudattavan kallioluoliin, ne ovat aikapommi. Uraanin puoliintumisaika on todella pitkä. Puhutaan jopa 3000 vuodesta. Mikä takaa, että jätteet eivät sieltä valu pohjavesiin. Saatikka, että sattuu jotain maanvajoamia, kuten Norjassa, maanjäristyksiä, tai jopa terroritekoja. … Lue lisää

Eläin on syytön vihaasi

Miksi taas saimme lukea kuinka syytön luontokappale sai kärsiä siitä, että se teki mitä se tykkää tehdä? Kevään koirankakkaraivo kohdistuu usein koiran omistajiin, mutta raivo ulkoilevista kissoista puretaan jostain syystä kissoihin, ei omistajiin. Itse menetin nuorena noin 10-vuotiaana kissani rotanmyrkylle. Silloin ei ollut sosiaalista mediaa missä ihmiset olisivat purkaneet raivoaan, vaan silloin se purkautui kyräilynä … Lue lisää

Miltä tulevaisuus oikein näyttää?

Olen 45-vuotias äiti. Miten ironista, 6.12 syntynyt. Tuo päivä on ollut paljon muuta, kuin syntymäpäivä. Se on päivä, jota pappani kanssa aina ylväästi kunnioittaen juhlimme. Hautasin vajaa 3 vuotta sitten veteraanipappani. Miehen, joka uhrasi koko elämänsä, nuoruutensa parhaat vuodet, jotta meillä on itsenäinen Suomi. Sodan jälkeen rakentaen valtavalla työllä turvallisen hyvinvointivaltion. Kiittämättöminä, häikäilemättömästi te omahyväisesti … Lue lisää

Vihti tarvitsee päihdepoliittisen toimenpideohjelman

Huumeiden käyttö ja niihin liittyvä rikollisuus on kasvanut Suomessa räjähdysmäisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Samaan aikaan alkoholin käyttöön liittyvä rikollisuus on romahtanut, kertoo Yle Uutiset viime lokakuisessa jutussaan otsikolla ”Koukusta toiseen”. Huumeiden helpottunut saatavuus mm. nettikaupan myötä ja käytön lisääntyminen näkyvät ikävällä tavalla myös Vihdissä. Kunta järjesti yhteistyössä viranomaisten kanssa aihetta avaavia yleisötilaisuuksia vanhemmille reilu vuosi sitten, … Lue lisää

Kotitalousvähennys

Matti Vanhanen ehdotti eduskunnan kyselytunnilla, että kotitalousvähennystä sovellettaisiin hoito-tai palvelutalossa olevan vanhukselle tilattavaan palveluun. Esimerkiksi siten, että aikuinen lapsi voisi tilata vanhemmalleen esim. ulkoilutusta tai vastaavaa palvelua, johon itse ei työesteiden, pitkän matkan tai muusta syystä voi osallistua. Tämä oli mielestäni varteenotettava ehdotus. Tämä parantaisi ja virkistäisi huomattavasti vanhuksen hyvinvointia ja lapset tuntisivat osallistuvansa vanhempansa hoitoon. … Lue lisää

Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskus

Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskus herättää suuria tunteita ja tunteiden pohjalta moni näyttää tekevän päätöksenkin. Monella on ollut rakentamisen suhteen myönteinen kanta jo kuukausia, vaikka tarjoukset saatiin vasta äskettäin. Alkuperäinen idea oli toteuttaa hanke puurakentamisena. Nyt tarjottu ratkaisu on betonielementit puuverhoilulla, aika kaukana puurakentamisesta. Oppilasennusteet Nummelan osalta näyttävät seitsemän vuoden aikana oppilasmäärissä noin 300 oppilaan laskua. … Lue lisää

Etelä-Nummelan koulusta erimielisyyttä

Kunnanvaltuusto äänesti Etelä-Nummelan koulun jatkoon äänin 33/10. PS olisi jättänyt pöydälle hankkeen ja siirtänyt päätöksentekoa kahdella kuukaudella. Syy tähän oli Nummelan koulun sisätilatutkimuksen tulos, joka olisi kerennyt seuraavaan käsittelyyn ja olisi esittänyt isoa osaa tulevaisuuden suunnittelussa.  Perussuomalaiset pitivät myös tärkeänä, että koulu olisi ollut puurunkoinen. Oli väitetty, että puurunkoinen olisi tullut kalliimmaksi, mutta monissa muissa … Lue lisää

KORONAN JÄLKIPYYKKI

Olemme olleet nyt reilun vuoden tässä poikkeustilassa. Koronakriisi koskee meitä kaikkia jollain tavalla. Jokaista ikäryhmää koetellaan. Kysymys, joka on kaikkien huulilla: miten tästä selvitään? Tiedossa on, että koronasta aiheutuvaa likapyykkiä tulee paljon. Mutta kuka sitä pesee ja millä hinnalla? Me tulemme ottamaan turpaan taloudellisesti mutta myös hyvinvoinnillisesti ja terveydellisesti. Tässä katsaus asiaan hyvinvoinnin ja terveyden … Lue lisää

Lisää velkaa – Vai Tolkkua kustannuksiin ja tulonsiirtoihin?

Kalle Isotalo kirjoitti taannoin, että kolme neljästä ei ole suomessa eläessään maksanut nettoveroa. Koska Kalle tunnetusti liioittelee, pudotan tuon luvun puoleen. Suomessa joka toinen ei maksa eläessään nettoveroja vaan saa Kelan avustuksina ja tulonsiirtoina enemmän kuin mitä maksaa veroja. Naapuri maksaa toisen naapurinsa elämisen. Joka toinen saa enemmän tukia kuin mitä maksaa veroja, jokainen ymmärtää, … Lue lisää

Asiaa vaalien siirrosta

Vaalien siirto tuli hieman yllätyksenä, koska tiedotus oli puolueiden suunnalta ollut , että vaalit järjestetään ajallaan. THL:n ulostulo, missä tuodaan jotain” harjoituslaskelmia”, jossa tartunnat olisivat vaalien aikaan jopa 12 000 päivässä oli erikoinen. Kyseisellä laskentakaavalla kesäkuun vaaleissa tartunnat voisivat olla jopa 200 000 luokkaa päivässä. Pääasiallinen peruste oli vain, että riski on kasvanut.  Kolmen viikon sulullahan oli … Lue lisää

Yksi etappi takana ja kohti uutta

Vaaleja startatessa meiltä kysyttiin mihinkä ehdokasmäärään tähtäämme Vihdissä. Lähdimme kunnianhimoisesti kohti lukua 50 ja 50 ehdokkaan nipun jätimme kunnantalolle määräaikaan mennessä. Hallituksen uusista linjauksista ei täydellistä varmuutta ole, mutta olettaa voi jo ainakin vaalien siirtyvän ja olettaa voi myös ehdokaskeräyksen jatkuvan. Ei siis tyydytä Vihdin perussuomalaisten historian kovimpaan ehdokasmäärään, vaan lisätään siihen vielä 14 päälle. … Lue lisää

”Tiukka ei ruuhkamaksuille”

Hei, olen vihtiläinen 43-vuotias perheenisä ja Perussuomalaisten kuntavaaliehdokas. Olen nyt kolmatta kertaa ehdolla, ensimmäistä kertaa Vihdissä. Koulutukseltani olen merkonomi ja työskentelen turvallisuusalan myyjänä. Olen omistanut ajokortin vuodesta 1995 ja autolla liikkuminen on ollut minulle aina tärkeä osa arkea. Yksityisautoilu on meille suomalaisille aivan keskeinen osa jokapäiväistä elämää ja mielestäni sen vaikeuttaminen mm. jatkuvien kustannusten kasvattamisen … Lue lisää

Vihdin PS selvitti, plussat vaihtuivat kunnassa pitkäksi miinukseksi

Ikuisuuskysymykseen on laskettu vastaus. Me emme tienaa maahanmuutolla nyt, emme viime vuonna, emmekä varsinkaan ensi vuonna. Kunnan laskelmat, mitä moni käytti vipuvartena maahanmuuttovirkojen lisäämisessä ja kilpenä keskustelussa kuluista on nyt todettu virheelliseksi ja puutteelliseksi. Aikaisemmin vuonna 2019 ilmoitettu luku viivan alle oli +12 636 euroa. Luvusta puuttui terveys-, varhaiskasvatus- ja koulutusmenot kokonaan eikä näitä lukuisista … Lue lisää

Kylät kuntoon, vaikka yksi kerrallaan

Oletko kuullut vihtiläisestä, joka valittaisi rakennusluvan puutetta? Moni nimittäin on ja asia pitää korjata. Meille Perussuomalaisilla sydämen asia on elinvoimaiset kylät, kevyt byrokratia ja vapaus päättää omasta tekemisestä. Jokainenhan nämä samat asiat lupaavat aina vaalien alla, mutta kuka seisoo sanojensa takana? Me Perussuomalaiset seisomme ja onneksemme emme aivan yksin ole. Asumisen ”villi” leviäminen ei ole … Lue lisää

Vihdin kyläkoulujen kohtalo tulevalla valtuustokaudella?

Tulevalla valtuustokaudella elämme aikaa, jossa oppivelvollisuus on laajentunut käsittämään toisen asteen. Sen myötä suurin osa oppimateriaaleista tulee opiskelijoille maksuttomiksi, samoin koulumatkat joiltain osin. Maan hallitus on luvannut kustantaa tästä uudistuksesta tietyn miljoonamäärän, jonka kuitenkin mm. Kuntaliitto on arvioinut riittämättömäksi. Vihdin kyläkoulut ovat olleet liipasimella säännöllisin väliajoin ja nyt kun koulutuksen tulosalueen kakkua tulee jakamaan oppivelvollisuuden … Lue lisää

Ei huvia ilman työtä

Vihdin Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaiden ulkoilupäivä meni hikoilemiseksi. Porukassa mietittiin, että olisi mukava kokoontua määräysten edellyttämän määrän puitteissa ja käydä grillaamassa makkarat Vihdin kuntoportaiden yläpäässä. Matkaan tuli mutta, ei talvikunnossapitoa. Maailmassahan ei ole olemassa asiaa mikä Perussuomalaisen pysäyttäisi ja tuumasta toimeen. Löytyi kunnossapito intoa nopeasti. Jään paksuus ja kovuus yllätti, joten jyrkkä osuus vei jo yksinään 3 … Lue lisää

Perussuomalaiset Vihti, lähellä sinua

Erilainen vuosi 2020 lähestyy loppuaan ja päätämme sen myös hieman erilaisella tavalla. Koronan takia moni toritapahtuma jäi järjestämättä, joten näimme parhaaksi muistaa säästyneillä varoilla vähempiosaisia. Lahjoitimme kolmannen tahon kautta 50 joulukassia niitä tarvitseville. Näin tuki menee juuri oikeaan osoitteeseen. Iso kiitos tästä jakelijalle. Joulu saattaa olla myös yksinäistä aikaa ja hyvä tapa on muistaa läheisiä. … Lue lisää

Ryhmäpuheenvuoro Karviaisen palvelutasosuunnitelmasta

Vuoden viimeisessä valtuustossa pidin ryhmäpuheenvuoromme ptky Karviaisen palvelutasosuunnitelmasta vuosille 2021-2024: Karviaisen toimintaa haastaa tulevina vuosina erityisesti väestömme ikärakenteen voimakas muutos ja sen mukanaan tuoma muutostarve myös palveluiden tuottamiseen. Lasten ja nuorten määrän vähentyessä ja vastaavasti ikäihmisten määrän kasvaessa tarvitaan yhä vähemmän neuvola- ja kouluterveydenhoitajia ja vastaavasti yhä enemmän hoitajia ikäihmisten avuksi. Tilanne edellyttää myös taitavaa … Lue lisää

Valtuustoaloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Meritiellä

Valtuuston kokouksessa 7.12. esitin ryhmämme valtuustoaloitteen liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nummelan Meritiellä: Nummelan Meritielle on vuosien saatossa rakennettu lisäkaistoja helpottamaan ruuhkia ja sujuvoittamaan liikennettä. Kuitenkin tultaessa Meritietä pitkin kohti kiertoliittymää, jolta pääsee kääntymään Vihdintielle, oikeanpuoleista kaistaa usein käytetään kiihdytys-/ohituskaistana ja Vihdintiellä tullaan sitten kiireellä vasenta kaistaa ajavan eteen. Tuo ohitustavoite näyttää valitettavasti aikaansaavan sen, että Meritiellä ennen … Lue lisää

Vihti on tulevaisuudessakin edullinen kunta asua ja yrittää.

Vihdin kunnanhallitus äänesti, kiinteistö- eikä kunnallisveroon tule korotuksia, kuten oli kaavailtu. Vihdin Perussuomalaiset ovat tyytyväisiä päätökseen. Vihdin kiinteistöveroprosentti on 0,95, vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,45 ja muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,00 Koko Suomen prosentit näkyvät kaaviossa alla. Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 – 2,00 Vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,41 – 1,00 Muiden asuinrakennusten veroprosentti, (esim. kesämökki)* 0,93 – 2,00 Vihti … Lue lisää

Taas päätön päätös?

Pyöriikö mielessäsi usein ideoita, mitä kunnassa voisi tehdä toisin ja missä olisi parannettavaa. Kukaan ei vaan tajua niitä toteuttaa tai asiat toteutetaan juuri niin miten ei saisi? Tämä oli yksi asia mikä sai itseni kiinnostumaan kuntapolitiikasta. Vihti kuntana on paikka mihin Espoon jälkeen juureni juurrutin ja tänne jään. Miksen siis samalla vaikuttaisi oman asuinkuntani tulevaisuuteen. … Lue lisää

Suomessa suomalainen on nykyään kakkosluokan kansalainen

Säästöjä on haettu kaikkialta, kyläkoulut, päiväkodit, koulukujetuksen nosto viiteen kilometriin jne. Löytyy yksi pyhä asia mihin ei kajota, pakolaisten/turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Sinne esitetään henkilöstöön lisäresursseja ja nykyisen henkilöstön vakinaistamista, yllätyitkö? Varaahan meillä tuntuu olevan, osoittavathan viranhaltijoiden laskelmat jälleen miten tuottoisasta toiminnasta on kyse. Esim. Kuntaliitto on todennut etteivät saadut korvaukset kata kuluja. Mitä Vihdissä teemme erilailla, … Lue lisää

Ehdolle kuntavaaleihin? 1.11 on hyvä hetki.

Sunnuntaina 1.11. klo 16-17 Nummelan torilla on hyvä tilaisuus tulla allekirjoittamaan ehdokashakemus ja lähteä mukaan kuntavaaleihin. Torilla on puolueen johtoa paikalla reilusti, joten jokaiselle kysymykselle löytyy varmasti vastaus. Perussuomalaisten puoluetta edustamassa Puoluesihteeri Simo Grönroos 1.varapuheenjohtaja Riikka Purra 2.varapuheenjohtaja Arja Juvonen kansanedustaja Leena Meri kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo Vallitsevan koronatilanteen vuoksi empimään ei kannata jäädä. Kukaan ei … Lue lisää

Vihdin Perussuomalaisten kuntavaalistartin uusi yritys

Nyt seuraavana lauantaina, lyhyellä varoitusajalla pidämme kuntavaalistartin vihdoin. Ensimmäinen yritys tyssäsi koronaan ja koska tulevaisuudestakaan ei mene kukaan takuuseen, pidämme tilaisuuden nyt. Tapahtumapaikkana toimii Nummelan Säästöpankin edusta (vihdintie 2) ja tapahtuma alkaa 5.9.2020 klo 9.00 ja päättyy kello 12.00. Paikalla reilusti tietoa ja taitoa kuntapolitiikasta, joten tämä on oiva tilaisuus tulla kyselemään mitä kuntapoliitikointi pitää … Lue lisää

27.6 se alkaa, tule mukaan

Koronarajoitukset alkavat olla takana päin ja on aika rynnistää torille makkaralle ja pullalle. Koko pitkä lopputalvi ja kevät on kärvistelty hammasta purren. Nyt helpottunein mielin päätimme ensimmäisestä toritapahtumasta ja ensi lauantaina olemme paikalla. Mukana torilla on kaikille tuttu Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra ja brother christmas vainon kohdannut Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen. Tarjolla totuttuun … Lue lisää

Enduroa ja kulkukauppiaita, ensimmäinen tapaus Suomessa

Nummelan Moottorikerho ry oli tehnyt meluilmoituksen Vihdissä ajettavasta enduron SM-osakilpailusta. Meluilmoitusta ei otettu käsittelyyn, vaan vaaditaan ympäristölupaa, tiettävästi ensimmäinen tapaus Suomessa. Ympäristölupa vaaditaan yleensä silloin, kun ollaan perustamassa moottorirataa. Perinteikäs Päijänneajo ajetaan meluilmoituksella ja kilpailureitti kulkee pohjavesialuiden läpi. Keski-Suomen Ely-keskus toteaa, ettei kilpailu aiheuta pohjaveden pilaantumisvaaraa. Endurokilpailuja on ajettu Vihdissä ennenkin ja silloin meluilmoitus on … Lue lisää

Vihdin PS ehdottaa eväspaketteja koululaisille

Vihdin perussuomalaisten kunnanvaltuutetut esittävät, että Vihdin kunta ryhtyisi pikaisiin toimiin käynnistääkseen eväspakettien jakelun niitä tarvitseville koululaisille, jotka ovat tällä hetkellä etäopetuksessa. Koronaviruspandemiasta johtuen suurin osa koululaisista opiskelee tällä hetkellä etänä. On aivan mahdollista, että tilanne jatkuu tällaisena jopa kevätlukukauden loppuun. Monissa perheissä kouluruoka on lapsen ainoa päivittäinen lämmin ateria ja nyt fyysisen koulunkäynnin keskeydyttyä myös … Lue lisää

Perussuomalaiset peruvat kaikki maaliskuun tapahtumat

Perussuomalaisten puolue ilmoitti tänään 12.3 aamulla peruvansa kaikki yleisötilaisuudet maaliskuulta. Vihdin Perussuomalaiset tekevät omalta osaltaan samoin. Tämä tarkoittaa Nummelaan tarkoitetun 28 päivän tapahtuman siirtymistä eteenpäin. Tilaisuus pidetään ja puoluejohto tulee paikalle, kunhan pahin koronauhka on laantunut. Perussuomalaisten julkaisuvapaa tiedote asiaan liittyen: Perussuomalaiset peruuttavat yleisötilaisuutensa maaliskuussa Maailman terveysjärjestö WHO tiedotti eilen, että koronavirusepidemia on muuttunut pandemiaksi. … Lue lisää

Ehdolle Perussuomalaisten riveistä?

Kuntavaalit lähestyvät, vuosi on jollain mittapuulla pitkä aika, mutta aika menee nopeasti. Jos tahdot vaikuttaa sinun aikasi alkaa on nyt. On aika aloittaa vaalipöhinä taas ja keräämme vaaleihin osallistuvia kasaan. Listoja ei ole julkaistu vielä, mutta kohta ne tulevat ja mukana kannattaa olla heti alusta. Oletko Vihdissä miettinyt haluavasi vaikuttaa kunnan asioihin? Nyt sinulla on … Lue lisää

Ojakkalan talvireiha 2020

Nimestään huolimatta ihan talviriehan tunnelmaan ei ylletty. Kevätrieha olisi ollut tänä vuonna osuvampi nimitys. Kuitenkin hauskaa oli ja ihmisiä hyvin paikalla. Tapahtuma on edelleen hienosti järjestetty ja jatkoa odotellessa. Tapahtuma alkoi ketjunheitolla. Minkä voittajasta ei ollut kahta sanaa. Voiton vei Perussuomalaisten Veli-Matti Laitinen heittämällä kaikki ketjun maaliinsa, muiden paikallisyhdistysten heittäessä huteja toisensa perään. Paikalla oli … Lue lisää

Kysely pyöräpysäköinneistä käynnissä

Vihdin kunnan Yleiskaavasuunnittelija Mikko Laukkanen on laittanut kunnan sivuille kyselyn pyöräpysäköinneistä. Kyselyyn kannatta vastata, koska tämä on hyvä tapa kertoa missä tarvetta olisi. Kysely kuuluu kokonaisuudessaan näin: Tarve uudelle pyöräpysäköinnille Vihdin kunnan kaavoitus haluaa tietää, missä sijainneissa on eniten tarvetta uudelle pyöräpysäköinnille. Tämän kyselyn vastauksia tullaan käyttämään apuna uusien pyöräpysäköintipaikkojen sijoittamisessa.  Voit halutessasi jättää useamman … Lue lisää