Perussuomalaiset peruvat kaikki maaliskuun tapahtumat

Perussuomalaisten puolue ilmoitti tänään 12.3 aamulla peruvansa kaikki yleisötilaisuudet maaliskuulta. Vihdin Perussuomalaiset tekevät omalta osaltaan samoin.

Tämä tarkoittaa Nummelaan tarkoitetun 28 päivän tapahtuman siirtymistä eteenpäin. Tilaisuus pidetään ja puoluejohto tulee paikalle, kunhan pahin koronauhka on laantunut.

Perussuomalaisten julkaisuvapaa tiedote asiaan liittyen:

Perussuomalaiset peruuttavat yleisötilaisuutensa maaliskuussa

Maailman terveysjärjestö WHO tiedotti eilen, että koronavirusepidemia on muuttunut pandemiaksi. On mahdollista, että tartuntojen määrä kasvaa lähiaikoina voimakkaasti myös Suomessa.

Yhteiskunta ei voi pysähtyä epidemian vuoksi. Ihmisten on käytävä kaupassa, samoin töissä ja koulussa, kunnes viranomaiset toisin ohjeistavat. On kuitenkin tärkeää, että viruksen leviämistä rajoitetaan tai ainakin hidastetaan. Jokainen tapahtumatta jäävä tartunta vapauttaa terveydenhoidon resursseja sinne, missä niitä tarvitaan. Kaikkien on syytä välttää tulevien viikkojen aikana tarpeettomia riskejä ja siten suojata paitsi itseään myös läheisiään ja koko yhteiskuntaa.

Tästä johtuen Perussuomalainen puolue ja Perussuomalainen eduskuntaryhmä peruuttavat kaikki yleisötapahtumansa tästä päivästä alkaen maaliskuun loppuun asti. Sen jälkeen etenemme tilanteen edellyttämällä tavalla.

Jussi Halla-aho, puolueen puheenjohtaja
Ville Tavio, eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Simo Grönroos, puoluesihteeri

Vihdin Perussuomalaiset pahoittelevat siirtyvää tapahtumaa, mutta parempi olla varovainen pandemian suhteen.

Ehdolle Perussuomalaisten riveistä?

Kuntavaalit lähestyvät, vuosi on jollain mittapuulla pitkä aika, mutta aika menee nopeasti. Jos tahdot vaikuttaa sinun aikasi alkaa on nyt.

On aika aloittaa vaalipöhinä taas ja keräämme vaaleihin osallistuvia kasaan. Listoja ei ole julkaistu vielä, mutta kohta ne tulevat ja mukana kannattaa olla heti alusta.

Oletko Vihdissä miettinyt haluavasi vaikuttaa kunnan asioihin? Nyt sinulla on siihen taas mahdollisuus, joka toistuu vain joka neljäs vuosi. Onko kunnassa liian kankeaa kaavoitusta, liian vähän aktiviteetteja tai oleskelupaikkoja nuorille, kylien ei anneta kehittyä? kaikkeen voit vaikuttaa, mutta vain olemalla ehdolla ja liittymällä Suomen nopeimmin kasvavaan ja suurimpaan porukkaan nimeltä Perussuomalaiset.

Tulevaisuus tulee olemaan täynnä haasteita ja uusia aktiiveja tarvitaan.

Avaako seuraava pakolaisaalto myös Vihdin portit?

Vaikeuttaako talouden lasku kuntataloutta?

Viekö maataloustukien leikkaukset tilalliset?

Kaupungeista on alkanut hiljalleen pakomuutto, onko kuntamme valmis ottamaan uusia kuntalaisia vastaan?

Mihin metsätalous kehittyy?

Suuria asioita maassamme, jotka tulevat koskemaan kuntaammekin. Tämän takia on tärkeää, että saamme viisaat päättäjät.

Kuntavaaliehdokkaaksi lähteminen vaatii vain puoluejäsenyyden ja paikallisyhdistys jäsenyyden. Sen jälkeen kisaan mukaan lähteminen on helppoa. Me autamme sinua ja sinulla on täysi tukemme takanasi. Vaihtoehtoisesti hieman harvinaisempana on lähteä ehdolle sitoutumattomana.

Jos et ole puolueen tai paikallisyhdistyksen jäsen vielä, tästä linkistä pääset alkuun.

Jos olet jo jäsenenä molemmissa, kuntavaaliehdokkaaksi ilmoittautumiset ottaa vastaan:

Samppa Granlund

s.granlund@live.com / 050-5815986

Hallituksemme jäsenet/ valtuutetut neuvovat myös, jos sinulla on jotain kysyttävää. Voit kysyä meiltä lomakkeella tai suoraan ottamalla yhteyttä johonkin hallituksen jäseneemme tai valtuutettuun, lista.

Vaihtoehtoisesti voit täyttää hakemuksen puolueen sivuilla tästä linkistä.

Hyvää kevään alkua ja pikaista yhteydenottoa

Vihdin Perussuomalaiset